sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Osa 2. Etelän hurmuri

Photobucket Kahdeksan tunnin pitkän lennon kuluttua lentokone laskeutui Egyptiin. Cecily kurkki ikkunasta innoissaan hiekkaisia maisemia. Vesi oli lasinkirkasta ja taivas oli niin sininen, että se näytti jopa hieman epäaidolta. Lentokone laskeutui pienelle kentällä rymisten. "Sen siitä saa kun matkustaa halvoilla lentoyhtiöillä..." Mietti Cecily ja yritti pysyä rauhallisena. Lentokoneen ovet aukaistiin ja Cecily käveli puutuneilla jaloilla ulos kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Photobucket Koska Cecily lähti niin kiireellä hotellilta, ei hän ehtinyt pakata mitään, niinpä hän kävi torilla ostamassa uuden kevyemmän vaatekerran ja muita tarpeellisia juttuja kuten aurinkorasvaa. Aamulla saadessaan idean lentää ulkomaille hän tilasi taksin lentokentälle ja valitsi halvimman etelänmatkan mitä löytyi. Lento lähti lähes heti Cecilyn saavuttua kentälle, joten hän joutui juoksemaan ympäri lentokenttää pää kolmantena jalkana. Photobucket "Hei! Haluaisin vaihtaa hieman simoleoneja egyptin punniksi?" Cecily sanoi ja tyrkytti sataa simoleonia paikallisen postin myyjälle. "What? I don't speak any simlish..?" Mies sanoi hämmentyneenä. "Äh... I would like to change some money," Cecily yritti uudelleen ylä-asteen englannintaidoillaan ja heilutti edelleen seteliä miehen naaman edessä. "Oh, okay!" Vastasi myyjä napaten setelin häneltä ja kaivoi takahuoneesta tukun egyptin puntia Cecilylle. Photobucket Saatuaan hieman käypää käteistä Cecily kysyi vastaantulijalta mistä hän saisi jotain suuhunsa pantavaa. Hänet ohjattiin mukavaan pikku ravintolaan. Cecily tilasi paikallisen lounaan ja ahmi sen hyvällä ruokahalulla. Photobucket Seuraavat päivät Cecily vietti rentoutuen ja uima-altaassa lilluen. Drinkkejä tuotiin tämän tästä vaikkei Cecily mitään tilannutkaan. Karvainen tarjoilija vain hymyili ja vinkkasi silmää. Ilmaisissa juomissa ei kuitenkaan ollut mitään vikaa, tuskin hotellin oma väki niitä myrkyttäisikään. Photobucket Uimapatjalla makoillessaan Cecilyä alkoi unettamaan auringon lämpö ja hiljainen lainehdinta. Uima-altaalla ei ollut ketään, joten paikka oli hiljainen ja mukava. "Jos sitä nyt ummistaisi silmät ihan vaan hetkeksi, eihän tässä ole mihinkään kiire," järkeili Cecily. Photobucket Kun hän seuraavan kerran aukaisi silmänsä oli kello jo ties mitä ja viileä iltatuuli alkoi puhaltaa. Hän hyppäsi äkkiä patjalta alas ja kuivasi itsensä pyyhkeeseen. Hypättyänsä takaisin vaatteisiinsa hän pysäytti taksin ajotieltä ja istui kyytiin. Photobucket Cecily oli joka ilta käynyt syömässä siinä samassa ravintolassa, sen ruoka osoittautuikin varsin kelvolliseksi. Tarjolla oli kebabista tavallisiin turistiruokiin, kuten pekoniin, papuihin, paahtoleipään ja nakkeihin. Ravintolan henkilökunta oli mukavaa ja kaikenlisäksi se sijaitsi aivan Cecilyn hotellin vieressä, joten jos nälkä yllätti apu oli lähellä. Photobucket Iltaisin Cecily oli aina rättiväsynyt, vaikka altaalla makoilun ei luulisi paljon energiaa vievän. Kuitenkin joka ilta hän kaatui sängylleen vaatteet päällä ja nukkui pitkälle auringon nousuun. Photobucket Aamuisin Cecily yleensä teki itselleen jotain helppoa naposteltavaa, että päivä lähtisi käyntiin. Kokkailu luonnistui hyvin hotellin patiolla, johon oli laitettu pieni ruoanlaittonurkkaus. Hellaa ei ollut, mutta aamuisin kuumat ruoat eivät juuri houkutelleetkaan. Photobucket Kun Cecilyn loma oli aivan lopuillaan päätti hän pulahtaa Niiliin. Jos kerran Egyptissä oltiin, niin pitihän sekin kokea. Vesi tosin ei ollut mitään maailman puhtainta, mutta kyllä siinä hetken kelpasi polskia. Photobucket Viimeisenä iltana aivan ennen auringonlaskua Cecily käveli siihen samaiseen rahanvaihtokauppaan vaihtamaan ylimääräiset punnat takaisin simoleoneiksi. Kun hän astui ovesta sisään näki hän jotain upeaa. Maailman täydellisin mies. Siinä. Hänen edessään. Photobucket Mies hymyili hassunkurista hymyään hänelle. Hänen upeat siniset silmänsä lumosivat Cecilyn heti. "M-moi..." Cecily sanoi kunnes tajusi, että mies varmaan puhui englantia. "Eiku siis... Hey! How are you?" Cecily kysyi takellellen. "Kyllä mä ymmärsin heti ensimmäisellä kerralla, moi vaan," sanoi mies täydellisellä simlishillä. Photobucket "Aa... puhutkin simlishiä, okei, no mä oon Cecily Faith," sanoi hän ja tuli tiskin taakse kättelemään miestä, Cecily ei pitäny elettään tunkeilevana, sillä jos joskus olisi aika ottaa itseään niskasta kiinni se oli nyt. Cecily halusi ehdottomasti tutustua tuohon mieheen. "Juu, puhun, olen alunperin kotoisin Bridgeportista, mutta halusin palata Egyptiin juurilleni. Cecily, kaunis nimi. Olen Lamar Rashid" mies sanoi, Cecily nyökkäsi ja hymyili. Photobucket "Ööö... Ei sillä ettenkö pitäisi näkemästäni, mutta kuljetko aina puoli alasti?" Kysyi Lamar tutkaillen Cecilyn uimapuvun peittämää vartaloa. Cecily tunsi kuinka hänen kasvonsa helahtivat paloautonpunaisiksi, hän ei edes ollut huomannut olevansa niin vähissä vaatetuksissa. "En todellakaan kulje! Tulin uima-altaalta ja en ehtinyt vaihtaa vaatteita..." Cecily änkytti. "Ymmärrän, se oli vitsi," Lamar sanoi ja hymyili. "Kaikki turistit täällä kulkee uima-asuissa," jatkoi hän. "Aa, haha...." Cecily naurahti. "Tyhmä, tyhmä tyhmä! Se oli vitsi, tottakai se oli vitsi!" Cecily moitti itseään ajatuksissaan. Photobucket Lamar oli hauska mies, heillä klikkasi heti. Cecily tunsi jännitteen heidän välillään, tämä oli kai sitä 'oikeanlaista kemiaa', josta hän oli vuosikaudet kuullut muiden puhuvan. Cecilyn mielestä tärkeintä kumppanissa olikin se että sai nauraa, jos kokoajan olisi vakavaa, ei suhde selvästikkään toimisi. Näin hän oli aina ajatellut. Ja sen takia monet treffikumppanitkin olivat saaneet kenkään. Kuka sellaisia kalikoita katselisi? Cecily oli aina ollut spontaani ja ehkä hieman naiivi. Hän lähtisi jokaisen mukavalta vaikuttavan vastaantulijan mukaan. Siitä saattaa olla haittaakin, mutta Cecilylle onni oli aina ollut myötä. Photobucket "Olet hauskin tyyppi, jonka olen tavannut pitkään aikaan," Cecily sanoi nauraen vieläkin Lamarin hauskoille kommenteille. "Ja sinä olet viehättävin, mukavin ja rennoin nainen jonka minä olen tavannut pitkään aikaan," Lamar sanoi nyt yhtäkkiä kovin totisesti. Lamar tuijotti lamauttavilla silmillään Cecilyä. "Ki-kiitos," Cecily sai vastatuksi. Cecily vilkaisi seinällä olevaa kelloa, jonka viisarit osoittivat jo paljoa. "Pahoittelen, mutta kello on paljon ja lentoni takaisin Hidden Springsiin lähtee kello kolmelta aamuyöllä," Cecily kertoi Lamarille. "Ymmärrän, tulen saattamaan sinut ulos." Photobucket "Toivon, että me tavataan vielä," sanoi Lamar lempeästi hymyillen. "Uskon että oppisimme todella pitämään toisistamme," jatkoi hän. "Oon samaa mieltä, jos mä annan sulle mun numeron, niin pidetään yhteyttä?" S A M O I H I N A I K O I H I N T A S A N V U O D E N K U L U T T U A : Photobucket "Moneltako se kone laskeutuu? Puol kolme? Okei, nähdään sitten! Mäki sua, puspus," Cecily sulki puhelimen ja huokaisi. Oli kulunut vuosi siitä kun he Lamarin kanssa viime vuonna Egyptissä tapasivat. Sen jälkeen he ovat nähneet lukemattomia kertoja. Pienestä kipinästä oli leimahtanut tulinen romanssi. Cecily ei ollut ikinä ollut näin onnellinen. Lamar oli täydellinen herrasmies, huumorintajuinen ja plussana vielä se että mies oli varsin komea. Cecily ei osannut laskea edes niin pitkälle voidakseen luetella kerrat jolloin Lamar on yllättänyt hänet kukkapuskan kanssa, tai tehnyt jotain muuta ihanan ällöromanttista. Photobucket "Mulla on ollut niiin ikävä sua kulta," Lamar sanoi ja tarttui tyttöystäväänsä lanteilta. "Niin mullakin sua, ihanaa että pääsit tulee, tästä tulee paras joulu ikinä," sanoi Cecily. Joulu oli itseasiassa jo mennyt, mutta Lamar ei ollut saanut vapaata töistä ehtiäkseen joluksi Hidden Springsiin. He päättivät pitää omat pienet joulujuhlat hyvän ruoan ja loistoseuran kera. Photobucket "Ala tulla! Me myöhästytään!" Huusi Cecily Lamarille, joka laahusti kaukana takana. "Tulisin jos voisin edes liikkua, täällä on ihan saamarin kylmä, sun pitää ehdottomasti hankkia auto! Mä en kävele tätä matkaa enää kertaakaan," Lamar valitti ja tarpoi hangessa vaivalloisesti eteenpäin. "Pyh, tää on hyötyliikuntaa, enkä mä sitäpaitsi edes käyttäisi mitään autoa..." vastasi Cecily ja tarttui elokuvateatterin ovenkahvaan, sitten nykäisten sen auki. Photobucket Kun pariskunta oli katsonut Cecilyn valitseman elokuvan 'Rakkautta Ensisilmäyksellä', Cecily ryhtyi laittamaan ruokaa. Lamar lämmitteli silläaikaa takan ääressä käsiään. Hän ei ollut tottunut jäätävään kylmyyteen, vaikka hän oli ennen asunutkin Simlandiassa ei Bridgeportissa ollut lähellekkään näin kylmä. Pian olohuoneesta alkoi kuulua amerikkalaisen jalkapallon ääniä ja urheiluselostajan kiivasta pälpätystä. Cecily täytti kalkkunan herkullisilla vihanneksilla ja mausteilla, sitten hän työnsi sen uuniin ja liittyi Lamarin seuraan sohvalle. Photobucket "Onko hyvää?" Tiedusteli Cecily Lamarilta, joka täyttä päätä ahtoi ruokaa suuhunsa. "Mmm, mahtavaa!" Lamar huudahti suu täynnä ruokaa. Cecily nauroi ja keihästi kolme hernettä haarukkaansa. Kun he olivat ruokailleet Cecily laittoi astiat astianpesukoneeseen ja pyyhki pöydät. "Mitä jos mentäisiin tuonne makuuhuoneen puolelle..?" Lamar kuiskasi Cecilyn korvaan. "Kuulostaa ihan houkuttavalta ehdotukselta," kikatteli Cecily.
"Minä rakastan sinua Cecily Faith," kuiskutteli Lamar, jonka jälkeen hän jälleen suukotti tyttöystäväänsä. Cecily antautui Lamarille ja kuiskasi hänkin tuon rakkaudentunnustuksen. Rakkautta oli ilmassa.

 - - - - - - - - 

 Jes! Toinen osa valmis, hieman ehkä lyhyehkö mutta toivottavasti silti piditte! Kirjoitusvirheistä saa toki ilmoittaa, aina ei oo aivot ihan mukana tossa tekstissä.... :D Kiitos! - Galaxy

2 kommenttia:

  1. Ilmoittelenpahan vaan että lueskelen Faitheja, tosin vasta tässä kohti, täytyy yrittää saaha julkaisutahti kiinni heti kun mahdollista.
    Mutta eei ihmeempiä, tykkään hirveästi lukea tätä sun legacya! :--)

    -banssu

    VastaaPoista
  2. awwwww<3ihana osa!Mistä toi Cecilyn nutturakampaus?:)

    VastaaPoista